Jotain aikaan sentään
Jotenkin tuntuu tahmealta tänä kesänä kaikki tekeminen. Tai, kyllä sitä on puuhattu yhtä ja toistakin, mutta enemmän sellaista vanhan kohennusta kuin pihaprojektin jatkamista. Sain kuitenkin viimein tuulimyllypenkin laajennuksen toteutettua. Alla kuva viime kesältä, siis ennen kuva
Ja tässä sitten jälkeen.
Ajattelin kerätä penkkiin vain mykerökukkaisia kasveja, ja tietenkin ne ovat nyt kiven alla... No, viherpeukalot eivät pettäneet taaskaan ja syyssädekukkia on tulollaan. Hong Kongista löysin kauniin värisen punahatun. Löysin myös pari päivänkakkaraa ja reunaan ajattelin kylvää kaunokaisia. Hiljalleen...
Nälkä onneksi kasvaa syödessä ja seuraava projektiosa on laitettu aluilleen. Tuli vaan liian lämmintä, joten jäi vielä vaiheeseen, mutta pian jatkuu.
Apulaisia pitää myös olla työtä johtamassa:)
Kärhöistä tähän loppuun vielä kaunis Rapsody, jonka myötä toivotan teille kivaa viikkoa!
Isot projektit jo hyvässä vauhdissa!
VastaaPoistaOnneksi se kesä tulee aina sieltä uudelleen, jos ei ehdi tänä vuonna niin jatketaan sitten taas seuraavana,,,
PoistaIsot projektit imevät voimat tehokkaasti. On tuossa penkin laajennuksessa ollut kaivamista, mutta on se kannattanut. Hieno lopputulos.
VastaaPoistaTyönjohtokin on parasta A-luokkaa.
Kiitos. Kyllä oli hommaa ja jäsenissä tuntui, mutta tulee siitä aina niin hyvä mieli kun saa jotain valmiiksi. Vielä kun kasvit saa paikoilleen ja alkavat kasvaa;)
PoistaKukkapenkin laajennus näyttää todella hienolta, siistiä jälkeä. Tärkeää myös, että on seuraa ja apulaisia puutarhassa :)
VastaaPoistaKiitos. Apulaiset ovat kyllä tosi tärkeitä, jos ei muuten, niin piristävät touhuillaan...
Poista