torstai 21. helmikuuta 2013

Tunnustuksia

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää blogista näin ihanan tunnustuksen! Suuri kiitos sinulle:)


Myös tämä sain häneltä sekä Konnadonnalta Konnadonnan kotona ja puutarhassa blogista. Kiitos, tämäkin piristi kovasti! Tähän kuuluu kertoa 5 omituisuutta itsestään. Ei ollut helppoa, joko olen niin omituinen, että viisi on vähän tai sitten vain niin tottunut olemaan omituisten otusten kerholainen. Mutta koitetaan;

1. Kylmällä ilmalla, eli nolla tai siitä alaspäin, lähtee sormista tunto. Se on harmillinen vaiva, sillä kun käy vaikka kaupan pakastealtaalla, on kurjaa loppu kauppareissu olla sormet valkoisina ja tunnottomina. Pidän sitä omituisuutena siitä syystä, että se herättää aina suurta kummastusta. Sormet ovat kuulemma kuin kuolleella...Elossa vielä kuitenkin ollaan.

2. Hätäilen aina kaiken tekemisen valmiiksi saattamisessa, vaikka tiedän jo etukäteen, että tulen tekemään saman homman uudelleen, koska jossakin vaiheessa hutilointini alkaa ottaa minua päähän. (Ehkä tämä on pikemminkin tyhmyyttä?)

3. Selaan aina lehdet ensin takaperin ja luen vasta sitten myöhemmin. Ja yleensä silloinkin takaa eteen, mistähän sekin johtuu...

4. Tryffelit ja lakritsi ovat yhtä aikaa suussa lyömätön yhdistelmä - minusta. Myöskin laivalta saatavat suolaiset apinakarkit ovat suorastaan himo minulle.

5. En koskaan voi toteuttaa mitään ideaa sellaisenaan tai kopioida täysin, vaan minun on pakko lisätä aina jotakin hölmöä kylkiäisiksi.

Tiedä nyt sitten, löysinkö niitä olennaisia, mutta hauskahan näitä oli miettiä. Kiitos vielä kerran:)
Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua ja viherpeukalot heilumaan!

12 kommenttia:

  1. Tuo tryffelilaku kuulostaa kyllä aika oudolta... ;O)

    VastaaPoista
  2. Mäkin selailen usein lopusta alkuun päin! :D

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun vastasit tähän! Tuo sormien kylmäminen ei kuulosta yhtään kivalta, mutta muuten mukavia omituisuuksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mukavaa olekaan, mutta minkäs teet. Pitäisi varmaan hankkia lapasiin sopivat kuumavesipullot?

      Poista
  4. Hauska kuulla, että muillakin on tapana selailla lehtiä lopusta alkuun. Tuo sormihomma on taatusti hankala vaiva. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  5. oih, tryffelit mmmm, mutta lakun kanssa?? :)
    En taittu Blackien kaa ehtiä tuohon arvontaan mukaan, no voi harmi. Noh, ensi kerralla sitten! Onnea voittajalle kuitennii :)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistapa joskus, voit yllättyä:)
      Arvontoja tulee varmasti ainakin Mustankissan tyttäressä on ollut tapana arpoa kisujen synttäreinä ja Leevillähän ne ovat toukokuussa..

      Poista
  6. Minähän olen kuin Kiinalainen,melkein kaikki lehdt tulee luettua lopusta alkuunpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan - täytyy tarkistaa äidiltä noita geenejä...:)

      Poista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D