maanantai 20. heinäkuuta 2015

Sapokan vesipuisto

Samalla puistokävelyreissulla ajeltiin myös Sapokan vesipuistoon. Nimi on mielestäni vähän hassu, koska siitä tulee mieleen vesihuvipuisto, mutta täällä on vain huvia aisteille.
En muista tarkalleen, koska Sapokka nousi loistoonsa, muksuna muistan vain, että siellä oli paljon sorsia. Sapokan sorsia käytiin syöttämässäkin monesti. Lintuinfluenssan aikoihin sorsat häädettiin Sapokasta Kuusiseen ja Mansikkaniemeen, jossa ne nykyään majailevat ja niille on myös syöttöpaikat siellä. 









Yksi sorsa kuitenkin bongattiin...


..ja haikaroita..
 Eläinpatsaita on puistossa useita ja niitä on käytetty hauskasti. Kerran yksi lintu varastettiin ja löytyi, kun joku toi sen Antiikkia, antiikkia ohjelmaan arvioitavaksi. Se palautettiin ja nyt patsaat ovat hyvin kiinni kivissä, eivät ihan helposti lähde kenenkään pitkäkyntisen matkaan.







Tyrnejä on tulossa paljon






Oli kyllä oikein mukava kävely pitkästä aikaa. Pikkuisen sateinen kesä näkyi istutuksissa, mutta missäpä se ei nyt tänä kesänä näkyisi. Kun muistaa millainen kuralätäkkö tämä oli, on muutos aivan mahtava. Tästäkin puistosta on kiittäminen Heikki Laaksosen taitoa. Tykkään eritoten kivien käytöstä, ne ovat jotenkin niin omiaan Suomen luonnossa.  Toivottavasti saitte vähän kipinää, ja käytte katsomassa puiston, jos satutte Kotkan suunnalle.  Kotkassa on myös Katariinan puisto, josta olen aikaisemmin postannut ainakin Mustankissantytär blogissani. Se on myös näkemisen arvoinen paikka.
Mukavaa alkanutta viikkoa. Meille tuli tänään pihaan iso kasa kivituhkaa, joten kuntosaleilua tiedossa kottikärräilyn muodossa:)

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti kotkalaiset osaavat olla ylpeitä kauniista puistostaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti osaavat, minä ainakin olisin ja veisin vieraani katsomaan puistoja.

      Poista
  2. Ompa kaunis paikka. En ole siitä koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna Kotkan meripäivät pidetään Sapokan alueella, joten puistossakin varmasti riittää tunkua.

      Poista
  3. Jos vain Kotkaan jossain vaiheessa menen, Sapokka on kyllä ehdottomasti vierailulistalla.
    Muistan tuon lintujutun Antiikkia antiikkia -ohjelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti ja samalla käymään muissakin puistoissa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti. Heikki saisi mielellään tulla meidänkin pihaa laittamaan.

      Poista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D