torstai 21. elokuuta 2014

Se on täällä

Juu ei voi mitään, se syksy tulee. On syksykin kivaa aikaa ja voi taas istutella mielin määrin, kaivaa kukkasipuleita maahan jne. Mutta kun se tuli heti kuin käskystä, kun helteet loppuivat. Ei ollut mitään välimaastoa. Taitaa kuulua tämän vuoden tapoihin, mennään ääreltä toiselle ja vauhdilla.



 Samettikukat jaksavat kukkia aina vaan tosi ihanasti.


Kun kasvihuoneesta alkoi saada kurkkuja, niitä on tullut kiitettävästi ja tulee edelleen.

 Chileihin olen vähän pettynyt, koska ne ovat niin "kesyjä". Pojalleni ostamasta valmiista taimesta hän on saanut oikein ärtsyjä. Tavallisia paprikoita, Sweet chokolate ja Californian, on myös tullut kivasti ja ai että ovat hyviä. Näitä lajikkeita laitan myös ensi vuonna.


 Tigerella tomaatti ei ole aivan niin hyvä kuin ajattelin, mutta chokolate cherryt eivät pettäneet tänäkään vuonna, namia. Kuten huomaatte, olen suklaa addikti myös vihanneksissa=D

Tämä rakas puutarhakaverini on kateissa. Nekku lähti kaksi viikkoa sitten, eikä ole palannut. Se ei ole sille tavanomaista ollenkaan. Neljä päivää se saattaa retkellään olla, mutta nyt on mennyt liian kauan. Pelkään, että sille on käynyt jotain. Tien laidat on katsastettu ja kaikilta lähitienoolla kyselty, mutta turhaan. Ei jälkeäkään Nekusta. Olemme eläneet yhteiseloa siitä saakka kun se syntyi meillä 9 vuotta sitten. En aio vielä luovuttaa, sen on pakko löytyä, on vaan pakko. 

12 kommenttia:

  1. Nekkuu! Tuu kotiin, me tahdotaan nähdä lisää sun kuvia!!

    VastaaPoista
  2. Niin se kesä meni nopeasti, huokaus! Syksy on muuten hienoa aikaa, ellei olisi sitä tsiljoonien vaahteran- ja tammenlehtien hävitystä. Toivotaan, että Nekku vielä löytyisi ja tulisi kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vaan tsiljoona koivun ja omenapuun lehteä, mutta haaveissa on ne tammet ja vaahteratkin, lehtineen päivineen....

      Poista
  3. Voi, Nekku, saavu pian takaisin kotiin. Miten sitä pystyy edes nukkumaan, jos oma katti on kateissa.
    Syksy tuntuu tosiaan saapuneen, onneksi on kuitenkin aika lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä oikein pystykään; heräilen ja käyn kurkkimassa ikkunasta pihalle, ja joka kerta uskon näkeväni Nekun rappusilla...

      Poista
  4. Oi Nekku! Oletko huhuillut www.karkurit.fi sivustolla ja facessa kadonneissa eläimissä?

    VastaaPoista
  5. Huhuiltu on facessa, karkureissa ei, mutta löytöeläintaloissa lähitienoilla kyllä. Ei vaan näy ei kuulu. Olen jo alkanut ajatella, että mennyttä on ja ehkä löytyy sitten, kun lehdet lähtevät puista ja heinät kaatuu peltojen reunoilta... Silti pieni toivo pyrkii sisään ja katse kiertää pihaa...

    VastaaPoista
  6. Toivoa on vielä pitkään ennen pakkasia. Just jossain Facen kissaryhmässä joku kirjoitti, että kissa palasi 10 vkon karkureissun jälkeen. Toivotaan toivotaan parasta peukut ja tassut pystyssä!

    VastaaPoista
  7. Miulla kanssa tänä kesänä yksi kissa otti ja katosi. Olin tottunut että saattaa olla reissussa useamman vuorokauden vaan tuo neljä oli pisin. Vaan sitten alkoi päivät kulua ja huoli kasvaa. Iltaisella aina kävin etsimässä ja huhuilee. Kyselin naapureilta ja laitoin jo kadonnut ilmoituksia. Kunnes yksi aamu kahvilla istuessani huomasin että kissa istui ulko-ovella. Joten toivottavasti teidän kisu myös palaa kotiin pikapuoliin.

    VastaaPoista
  8. Ei ole vieläkään Nekkua näkynyt, mutta toivon ,toivon ja toivon....

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D