lauantai 23. kesäkuuta 2012

Tuunailua

Piti saada ihanille daalioille jokin istutusastia ja kaikki hyvät ruukut olivat jo käytössä. Muistin sitten, että kauppakorimme(mallia Viipurin tori vuonna 1 ja 2)alkoi jo olla parhaat päivänsä palvellut. Siinä ei enää uskalla mitään painavampaa kantaa, kun pohja alkaa olla puhki. Mutta siis... Ei ollut mustaa muovia, mutta yksi Lindeksin muovikassi löytyi ja se sai palvella paremman puutteessa. Kahvat poikki ja sovitus korin sisään. Sitten ompelin karhulangalla vähän kiinni, taitoin reunat sisään ja ompelin lisää, puhkaisin muutaman reiän pohjaan ja da-daa, daalia kori oli valmis.
Aamu oli mitä parhain ulkona puuhailuun ja päätin myös turvata suklaakirsikan marjat linnuilta.
Konsti nro 1: Kissa. No joo, ei kovin luotettava, eikä paikoillaan pysyvä, mutta tuli auttamaan puuhassa.
Konsti nro. 2: Kahvipussikissa -testattu- toimii. Kahvipussista kissannaama saksien ja silmien aukot siihen. Sitten suhauttelin vähän silitysraudalla liinan läpi ja ompelin vielä harsien reunat kiinni varmuudeksi. Silmiin särmähelmet vielä kiilumaan auringossa ja jo pysyy tiput poissa! Olen pari vuotta käyttänyt näitä marjapensaissa ja hyvin ovat toimineet. Ripustus lankana kannattaa käyttää narua, joka toimii samalla vähän painona, ohuessa langassa on liian tuulenherkkä ja kietoutuu oksiin. Nämä veijarit ovat viime vuotisia, mutta vielä kelvollisia. Täytyy tehdä satsi uusia, jotta riittää vadelmapensaisiinkin.

Mukavaa juhannuspäivän jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Oivallinen pelätin =D
    Mukavaa juhannuspyhän jatkumoa!

    VastaaPoista
  2. Korista tuli kaunis.Hieno uusio käyttö.

    Kisupelotin on myös hieno.Pitä kokeilla.

    Mukavaa Juhannnuksen jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Hieno idea toi pelätin, täytyypä testata. Myös kukkakori on varsin oivallinen toteutus! =)

    VastaaPoista
  4. Hieno tuunaus ja kiitos pelätinvinkistä!

    VastaaPoista
  5. Tuossa kelpaa daalian kukkia! Hyvä pelättivinkki, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Kukkakorista tuli hieno.
    Minä olen käyttänyt linnunpelätteinä marjapensaissa käytöstä poistettuja cd- ja dvd-levyjä, mutta tuo kahvipussikissa on paljon hauskempi.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D