maanantai 9. huhtikuuta 2012

Sain Katjalta tällaisen haasteen. Olen siihen jo vastannut Mustankissan tytär-blogin puolella, joten tässä kohtaa siis viisi lisää.

Haastehan on seuraavanlainen:

listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Tässä ne viisi:
1. Kasvun ihmeet. Kyllä mainitsin aikaisemmin puutarhan, mutta kun kylvää siemenen ja sitten eräänä aamuna huomaa pienen vihreän sirkkalehden pilkistävän mullasta, voi sitä riemua!
2. Vuodenajat. Nyt nautimme keväästä ja manaamme lunta, mutta kaikissa vuodenajoissa on puolensa. Ja kyllä puutarhuri, niin kuin puutarhakin, on lepokautensa ansainnut:)


3. Se tuo hyvää mieltä, kun huomaa, että lapsetkin nauttivat käsillätekemisestä ja haluavat osallistua näpräämisiini.
4. Yllätykset. Mikä on mukavampaa töistä kuin töistä tullessaan huomata saaneensa kirjeen, kortin tai jopa paketin?! Ei paljon mikään!
5. Ja vaikka viimeksi mainitsin eläimet hyvänmielen tuojiksi, täytyy tässä yhteydessä nimetä vielä erikseen nämä kaksi veijaria; Leevi ja Nekku. Ne tuovat hyväämieltä kyllä päivittäin ja paljon.

En laita tätä eteenpäin kenellekään erikseen, koska tämä on jo kiertänyt paljon. Tämän voi napata mukaansa se, joka ei vielä ole tähän vastannut. Olkaapa hyvät!
Oikein ihanaa alkavaa kevätviikkoa kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D