lauantai 18. heinäkuuta 2015

Jokipuisto

Käytiin viime viikonloppuna vähän puistokävelyllä Kotkassa. Aloitettiin Karhulasta, Jokipuistosta, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Ystävyyden puisto. Täytyy sanoa, että puiston kasvojenkohotus on kyllä erittäin onnistunut. Puisto ei ole suuri, mutta se on kaunis. Kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen on kyllä todella taitava puistojen suunnittelija. Kotkan puistot ovat kaikki upeita.  Tämä postaus on siis Jokipuistosta, myöhemmin luvassa Sapokka.






Lumpeet aloittavat kukintaansa. Unohdin pidemmän putken kamerasta kotiin, joten lumpeet vain kaukaa kuvattuina.









Tämä ilves kelpaisi meidänkin pihalle.


Tähän vielä vähän kuvia omasta pihasta:


Ensimmäistä kertaa kukkii kährö John Paul. Miehekäs nimi, mutta kukka hempeä.

Viime kesänä huvimajan reunaan istutettu Luis Odier ylitti kaikki odotukset kauneudellaan ja tuoksullaan.

Punainen pioni, jonka nimeä en tiedä.

Festiva Maxima

Nelly Moser

Sarah Bernhard

Mikälie keltaruusu, alun olen saanut työkaverilta ja tämä on kyllä kova kukkija. Ei pettänyt tänäkään kesänä.


Sininen verenpisara Blue Sarah

Mrs Cholmondeley kukkii myös ensimmäistä kertaa.
Mukavaa viikonloppua kaikille. Toivotaan mitä parhaita puutarhailmoja!

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis puisto ja sinun kukkasi, oih! Kukkaruukku kuvaa piti katsoa kaksi kertaa.. se taitaa olla vähän isompi kuin ikkunalaudalla olevat ;)

    VastaaPoista
  2. Oi, mitä herkkuja sinun puutarhassasi onkaan. Luis Odier taisi päästä vinkkivihkooni. Ihana.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D