lauantai 5. toukokuuta 2012

Risusavottaa ja Peppinoita

Meillä on häärätty risusavotassa. Tuomet ovat päässeet vuosien saatossa kovasti röyhähtämään ja nyt niitä on tarkoitus karsia kunnolla. Samalla on ajatuksena tehdä tuohon koivun ja tuomirivin väliin sellainen ikivihreä istutusalue, johon tuskin maltan olla lisäämättä myös kukkivia kasveja. Mitä siihen tulee, se on vielä vähän avoinna, mutta himotus olisi jo suuri.
Paras keksintö sitten moottorisahan keksimisen on oksasilppuri. Hankimme sellaisen vuosi sitten ja sille on kyllä tällä tontilla käyttöä! Ja tulee hyvää katetta pensaistojen alle.
Oksasilppuri on tuo sininen tuon risukasan takana. Se muutti jouhevasti tämänkin kasan katemateriaaliksi.
Tarkastaja saapui paikalle heti moottorisahan vaiettua. "Hm, siis tällaista jälkeä täällä tehdään. Toivottavasti eivät säikyttäneet hiiriä kovin kauas.."
Näitä pieniä ja sieviä ei kyllästy kuvailemaan eikä katselemaan..


Tilasin Kodin kukkasilta päärynä-melonin pikkutaimia, Peppinoita nimeltään. Kummaa kyllä kahdessa on erilaiset lehdet kuin muissa. Laitoin kyselyä Kodin kukkasille ja kuvia myös, katsotaan onko tälle jokin selitys olemassa. Katsokaas itse:

Toisessa lehdet ovat tasaiset ja toisessa haaroittuvat. Voihan se olla, että näin pitääkin olla, mutta hyvä saada varmuus asiaan. Ajattelin nimittäin antaa kaksi taimista äitienpäivälahjaksi ja olisihan se hyvä tietää, mitä antaa ja saajan tietää myös mitä saa.


Nyt tämä tyttö lähtee takaisin pihalle. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

13 kommenttia:

  1. Näyttävät kyllä minunkin silmään erilaisilta nuo meloonin taimet. Ehytlehdykkäinen näyttä ainakin kuvassa tummemmaltakin. Varmasti viimeistään hedelmävaiheessa selviää... :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vastauksen Kodin kukista ja heidän mielestään kaikki ovat Peppinoita, vaikka ovatkin erilaisia lehdiltään. Kai se on viisaampia uskottava:)

      Poista
  2. Mekin laitoimme vappuna moottorisahalla pensasaitoja matalaksi :) Tosin ei toistaiseksi ole oksasilppuria, joten poltimme oksat. Mutta hei, mikä on päärynä-meloni? Jänskä seurata, tuleeko erilaisia 'juttuja' hedelmävaiheessa noista erinäköisistä taimista. Mukavia puutarhapuuhasteluja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynä-meloni on kaiketi maultaan sekoitus päärynästä ja melonista, hedelmät näyttivät kuvassa enemmän melonilta kuin päärynältä, mutta ovat suuren luumun kokoisia. Kerron sitten, millaisia olivat, jos saan satoa:)

      Poista
  3. "Tarkastaja" on niin hienon värinen :)

    Toivottavasti kasvilaji selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, niin minustakin. Tosin väin vähän vinksahtanut ottaa noin vaalean kissan asumaan savipeltojen laitaan,,,

      Poista
  4. Mukavaa olla ulkohommissa. Meilläkin on oksa silppuri se on kätevä peli. Olis tarvinnut olla varmaankin isompi koko,tai sitten olen hätäinen pitäis tulla valmista äkkiä. Meidän Tiitu kissa tykkää pyöriä niissä silputuissa jotka laitetaan pensaiden alle. Olisko pojat käyneet jättämässä reviirejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaikessa aina sama vaiva, nopeesti valmista. Mutta ihmeen nopeeta se oksien silppuaminen on vaikka meillä on jokin "halpis"malli toimii ihan hyvin:)

      Poista
  5. Yllättävän paljon pienelläkin tontilla tulee haketettavaa, joten oksasilppuri on hyödyllinen vekotin. Meidän Juuso-kissa tykkää nukkua hakekasassa. Olisiko hake lämpimämpää kuin esimerkiksi ruohikko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risuja riittää aina, koska pensaita pitää leikellä ja vesakkoa pitää aisoissa.
      Hake varmasti lämmittää mukavasti:)

      Poista
  6. Peppinoista sain Kodin kukilta postia ja sanoivat niiden kaikkien olevan samaa sorttia. Voivat kasvitkin näyttää yksilöllisiltä siis:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D